Onpas päässyt vierähtämään aikaa sitten edellisen päivityksen! Katsotaan, jos vaikka tässä kesäkaudella saisin päiviteltyä aktiivisemmin!

Talvikausi oli aikalailla hiljaiseloa, pakkasten salliessa lenkkeilyä ja hiihtelyä. Agilitya treenailtiin kerhon uudessa, edeltäjäänsä huomattavasti paremmassa hallissa.

Keväällä Sella steriloitiin, toipui leikkauksesta nopeasti ja hyvin. Ja tuntuu, että leikkaus on vaikuttanut luonteeseen hyvin positiivisesti. Vai onko sitten kyse samalla myös iän tuomasta itsevarmuudesta. Jokatapauksessa aiemmin Sellalla on jännittänyt jopa ryhmätreenit tutussa porukassa ja keskittyminen + vauhti kärsinyt, kun on pitänyt vilkuilla jatkuvasti muita. Nyt tuo vilkuilu on vähentynyt kovasti sekä hallissa että ulkokentällä ja virtaa tuntuu riittävän entistä enemmän. Kestää myös nykyisin treenatessa toistojakin huomattavasti aiempaa paremmin. Ja tuloksiahan tästä reipastumisesta pääsimme kuittaamaan Pellon pääsiäiskisoissa kahdella radalla. Ensimmäisellä radalla tuli harmittava vitonen kepeiltä, täysin minun oma virhe. Pitäisi vain muistaa luottaa koiraan myös kisatilanteessa. Vitosella kuitenkin ykkössija. Ja parasta tässä on, että ensimmäistä kertaa alitimme Sellan kanssa ihanneajan! Toiselle radalle sitten hyvillä mielin ja sieltä nollavoitto, samalla ensimmäinen nousunolla!

Robbien kanssa treenailu on sujunut hyvin vaihtelevasti, välillä kulkee tosi hyvin, välillä sitten vähemmän hyvin. Mutta ei siitä toistaiseksi enempää :) Pääsiäiskisojen aikaan Robbie myös pääsi säikäyttämään terveytensä suhteen. Edellisenä päivänä ennen kisoja viimeistely treeneissä ei suostunut oikein menemään kepeille, vaan jäi haahuilemaan ja haistelemaan lattiaa. Sen jälkeen oli tosi haluton minkäänlaiseen yhteistyöhön. Normaalistihan Robbielta ei juuri menohaluja puutu. Lopetettiin treeni sitten aika lyhyeen. Seuraavana päivänä kisoissa sama meno jatkui, ei millään meinannut yhtään hyppyä ottaa. Kävästiin kuitenkin radalla toteamassa, että eipä toimi ei. Pari päivää oli sitten levossa ja sen jälkeen lenkillä metsässä liikkui ihan normaalisti. Hallillakin käytiin kerran, eikä mitään ongelmaa. Hierojan käydessä Robbiella oli kuitenkin aika pahoja lihasjumeja selässä ja hieroja jopa arveli, että pahimmassa tapauksessa voi selän luustossa olla jotain häikkää. Onneksi näin ei ollut, ainakaan röntgenkuvien perusteella jotka selästä otatin. Jotainhan silti on, mikä lihaksia vetää jumiin. Päätin, että toistaiseksi kun ei enää yhtään oireile, niin säännöllinen hieronta riittää. Jos oireilee vielä, niin sitten fysioterapeutille tutkimaan tarkemmin. Samalla eläinlääkärillä käydessä tutkittiin polvet, 0/0. Robbielle on myös kasvanut kirsun viereen pienen herneen kokoinen näppylä, jonka eläinlääkäri totesi olevan todennäköisesti tyvisolukasvain. Tyvisolukasvaimet ovat onneksi useimmiten hyvälaatuisia, eivätkä välttämättä vaadi mitään toimenpiteitä. Eli toivotaan nyt, ettei näppylä kasva tai ärry mitenkään!

Uusia kuvia ei koirista juuri ole talven/kevään aikana otettu, joten niitä ei tähän päivitykseen saa. Yritän olla kuvienkin suhteen kesällä aktiivisempi :)