Niin hyvät kesäsäät olleet näilläkin korkeuksilla, ettei kovin paljon ole malttanut koneella istua ja päivityksetkin jääneet.

Ei meille niin kovin ihmeitä kuulukaan, muutama näyttely on Sellan kanssa käyty. Arvostelut ovat näyttelysivulla. Ainoa isompi reissu oli erkkariin, jossa käytiin Saanan kanssa. Siellä menikin todella hienosti. Tuomarina oli Christopher Millard Iso-Britanniasta, hyvin miellyttävä, mutta kuitenkin myös tiukka tuomari. Millard piti kovasti Sellan tyypistä ja antoi ERIn sekä sijoitti Sellan kolmanneksi nuorten luokassa. Riimi sai myös ERIn ja oli toinen suuressa joukossa hienoja valiouroksia, ihan mahtavaa! Myöhässä vielä täältäkin onnitteluja Saanalle!

1250168664_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kuva Sari Pitkänen

Muuten loppukesä on meillä mennyt ihan lomaillessa, pääasiassa kotona. Molemmilla tytöillä oli juoksu heinäkuussa, joten ei olla juuri treenailemaankaan päästy. Nyt onneksi ollaan jo muutaman kerran päästy kentälle ja huomenna meillä alkaakin Sellan kanssa agilityn alkeiskurssin jatkoryhmä. Kiva päästä taas tekemään isommankin häiriön alla!